Sivut

perjantai 29. maaliskuuta 2013

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia / Bram Stoker

Kuva Tammen sivuilta
Alkuteos: Dracula's Guest and Other Weird Stories
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuosi: 1914
Suomentanut: Inkeri Koskinen
Tämä on äidinkielen kurssityö.




Bram Stoker (1847-1912) sai jo pienenä äidiltään innostuksen keksiä ja kirjoittaa omia tarinoita - äiti viihdytti poikaansa kertomalla pelottavia tarinoita. Aikuisiällä Stoker kirjoitti novelleja ja jatkokertomuksia sekä teatteriarvosteluita lehtiin. Erään arvostelun kautta hän tutustui näyttelijä Henry Irvingiin, jonka manageri Stokerista myöhemmin tuli. Vaikka hän kirjoitti useita novelleja ja romaaneja, ainoaksi tunnetuksi teokseksi on jäänyt Dracula. Viimeisinä vuosinaan Stoker ryhtyi kokoamaan tätä novellikokoelmaa turvatakseen perheensä elannon.

Oikeastaan otin tämän kirjan arvosteltavaksi vain alussa olevan saatteen takia - Florence Stoker kertoo siinä Draculan vieras -novellin olleen osa Draculan alkuperäistä käsikirjoitusta. Vaikka novellista löytyi selviä yhteneväisyyksiä kyseiseen romaaniin, kuten muun muassa päähenkilön luonne sekä Draculan ja suden suojelevaisuus vierastaan kohtaan, en itse keksinyt sille paikkaa romaanissa.

Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia sisältää yhdeksän kauhunovellia. Näistä novelleista suurimman osan tapahtumat sijoittuvat johonkin syrjäiseen tai muuten vain synkkään ja pelottavaan paikkaan. Novelleissa osansa saavat niin kostonhimoinen musta kissa, rotaksi muuttunut ihminen, vampyyrit kuin ulvovat sudet. Ihmishahmoissa korostuu 1800- ja 1900-luvun vaihteelle tyypillinen ajattelutapa - miehet ovat vahvoja ja rohkeita, kun taas naiset ovat heikkoja ruumiiltaan ja mielenterveydeltään.

Novelleilla ei ole yhdistävää teemaa, mutta useimmissa korostetaan ihmisen luottamusta omaan järkeen sekä uteliaisuutta, "epäluonnollista" totuutta suostuta hyväksymään, vaikka se seisoisi silmien edessä. Asioita saatetaan aluksi säikähtää, kuten tapahtuu Crookenin hiekkasärkät -novellin päähenkilölle, mutta uteliaisuus ja tiedonhalu houkuttelevat henkilön asettamaan itsensä varoitetulle vaaralle alttiiksi. Uskontoon ja yliluonnollisuuteen liittyvät aiheet ja myytit ovat vahvasti läsnä, tämän huomaa esimerkiksi Tuomarin talo -novellissa - rotta säikähtää Malcolmsonin kohottaessa Raamattua.

Kieli ja rakenne ovat novelleissa tavallisia. Tapahtumat kulkevat kronologisessa järjestyksessä, ainoastaan Uni punaisista käsistä sisältää takaumia. Teksti on yllättävän sujuvaa ja helppolukuista verrattuna Draculaan, jossa on monimutkaisia sanoja ja lauseita. Kerrontaa elävöitetään lyhyillä lauseilla ja kuvailulla. Kuvailua oli hieman liikaa, mutta kuitenkin se sai tapahtumapaikat konkreettisemmiksi ja helpommin kuviteltavimmiksi.

Lukukokemuksena Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia ei kauhistuttanut tai säväyttänyt kovinkaan erikoisesti. Vaikka osa novelleista jäi hieman epäselviksi, mutta kokonaisuutena tämä novellikokoelma toimii hyvin. Nykypäivän lukijalle novellit eivät anna sitä samaa kuin 1900-luvun lukijalle, sillä tuolloin oltiin taikauskoisempia ja uskonnollisempia kuin nykyaikana. Siksi tämä kokoelma ei tule saavuttamaan Suomessa kovinkaan suurta suosiota - kukaan ei osaa enää pelätä novelleissa esiintyviä hahmoja ja/tai tapahtumia. Uskon, että ainoastaan Stokerin muuta tuotantoa lukeneet henkilöt osaavat arvostaa tätä novellikokoelmaa ja sen sanomaa.


***½

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ylpeys ja ennakkoluulo (tv-sarja)

Kuva täältä
Yhden jakson kesto: n.50 minuuttia
Merkittävimmissä rooleissa:
Elizabeth Bennet - Jennifer Ehle
Fitzwilliam Darcy - Colin Firth
Charles Bingley - Crispin Bonham-Carter
Jane Bennet - Susannah Harker
Herra Collins - David Bamber
Wickham - Adrian Lukis
Lydia Bennet - Julia Sawalha
Herra Bennet - Benjamin Whitrow
Caroline Bingley - Anna Chancellor
Ohjaaja: Simon Langton
Käsikirjoitus: Andrew Davies
Tuottaja(t): Sue Birtswistle, Michael Wearing
Juonesta voit lukea täältä.

Valitsin tämän tv-elokuvan Ylpeyden ja ennakkoluulon arvostelupariksi, koska vaihtoehtona olleessa elokuvassa Elizabethiä esittää Keira Knightley, jota en voi yksinkertaisesti sietää! En tiedä ketään yhtä ärsyttävää brittiläistä naisnäyttelijää... Lisäksi sain pari vuotta sitten joululahjaksi Jane Austen -kokoelman, jossa on tämän teoksen filmatisoinnin lisäksi kolme muuta Jane Austenin romaaneihin perustuvaa tv-elokuvaa (Järki ja tunteet, Emma, Mansfield Park). Tätä BBC:n versiota on kehuttu parhaaksi - eikä suotta.
Kuva täältä
Elizabeth ja Darcy

Muistan ennen ensimmäistä katselukertaa ihmetelleeni, mitä Colin Firth tekee Darcyn roolissa. Kuitenkin melkein heti ihastuin tähän ujolta ja sympaattiselta vaikuttavaan mieheen. Koska Firth itsekin vaikuttaa hieman sulkeutuneelta ja ylpeältä mieheltä - kuten englantilaisen miehen kuuluukin - hän on täydellinen Darcyna! Varsinkin Darcyn ensimmäinen kosinta oli erittäin onnistuneesti näytelty niin Firthin kuin Jennifer Ehlen kohdalla. Aina kyseistä kohtausta katsellessa tekee mieli ravistella Firthiä pulisongeista, läiskiä Ehleä naamaan ja huutaa: "IDIOOTIT!". Ärsyttää, kun ei ole mahdollisuutta mennä selittämään heille, miten asiat todellisuudessa ovat ja mihin hekin lopulta "ajautuvat".

Kuva täältä
Darcy
Näyttelijät eläytyivät rooleihinsa vahvasti. Erityisesti minua miellyttivät herra Collinsin ja rouva Bennetin näyttelijöiden suoritukset. David Bamber onnistui luomaan Collinsista vielä ällöttävämmän vaikutelman kuin kirjasta sai. Kohtauksessa, jossa Collins lähestyy Darcya, pystyin eläytymään vahvasti Janen ja Elizabethin häpeään - sitä katsoessani puritelin nyrkkejäni ja kiristelin hampaitani.

Asia, josta tätä tv-elokuvaa voisi erityisesti kritisoida, ovat liian pitkiksi venyneet kohtaukset. Joitakin kohtauksia olisi voinut jättää pois tai lyhentää jollakin tapaa. Lisäksi joistakin jaksoista jäi hämmentynyt tai jopa vaivaantunut olo, mutta en osaa selittää miksi. Valitettavasti tästä syystä pisteet laskivat roimasti.

Tämä versio Ylpeydestä ja ennakkoluulosta noudattaa kirjaa todella paljon. Olisi kuitenkin ollut mukavaa, jos sarjan tekijät olisivat tuoneet klassikkoon jotain omaa ja uutta. Katsomiseenkin jaksaisi keskittyä enemmän, sillä voisi mahdollisesti yllättyä jostakin.


***




P.S 
Pahoittelen tämän arvostelun lyhyyttä ja pinnallisuutta - en pystynyt keskittymään kunnolla koulukiireiden takia.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen

Kuva täältä
Alkuteos: Pride and Prejudice
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 1813
Suomentanut: S.-L. Norko Turja
Täällä blogissa ja demilässä olleiden galluppien yhteenlaskettujen äänien perusteella valitsitte arvosteltavaksi Jane Austenin toisen romaanin, Ylpeyden ja ennakkoluulon. Olen enemmän kuin innoissani saadessani kirjoittaa lempiteoksestani tänne. Tämä lukukerta taisi olla jo viides tai kuudes... Odotan sitä hetkeä, kun Ylpeyden ja ennakkoluulon lukeminen alkaa tuntua pakkopullalta, mutta Austenin romaanien kohdalla tämä taitaa olla (ainakin omasta mielestäni) mahdotonta!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta Ylpeyden ja ennakkoluulon julkaisemisesta. Uskotaan, että se perustuu Jane Austenin romanssiin Thomas Lefroy nimisen miehen kanssa. Toisin kuin Darcy ja Elizabeth, Austen ja Lefroy eivät päätyneet naimisiin, juurikin erilaisten yhteiskuntaluokkien takia - Lefroyn sukulaiset pitivät papin tytärtä liian huonona tulevalle tuomarille. Tätä teosta voisi periaatteessa pitää Austenin toivomasta lopusta tälle "rakkaustarinalle".

Herra Bingley vuokraa Hertfordshirestä Netherfieldin kartanon. Seudun naiset kuhisevat - tällä komealla ja nuorella miehellä huhutaan olevan noin 4000  punnan tulot. Tarkkanäköiseksi itseään kutsuva Elizabeth Bennet huomaa, miten hänen sisarensa Jane herättää Bingleyn huomion. Mutta miksi Bingleyn ystävä Darcy, mies joka tuntuu vihaavan kaikkia naisia, katselee Elizabethiä aina salaa? Juoneen astuu mukaan myös Wickham, joka kertoo Elizabethille Darcyn aiheuttamasta epäonnesta. Mutta ovatko asiat todella niin kuin väitetään?

Nimensä mukaisesti Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo ylpeydestä sekä ennakkoluuloista. Ylpeyttä käsitellään erityisesti herra Darcyn kautta. Melkein heti alusta alkaen häntä pidetään ylpeänä ja itsekkäänä, kuten seuraavasta lainauksesta käy ilmi:
-- ja häntä katseltiin suuresti ihaillen puoli iltaa, kunnes hänen käytöstapansa herättivät suuttumusta, joka muutti hänen saavuttamansa [suuren] suosion vastenmielisyydeksi. Huomattiin nimittäin, että hän oli ylpeä, piti itseään muita parempana eikä suvainnut antaa minkään miellyttää itseään.
Darcyn ylpeys johtuu hänen sanojensa mukaan eniten kasvatuksesta, mutta myös pettymyksillä joidenkin tekoihin on ollut vaikutusta tämän luonteenpiirteen kehittymisessä. Mies kehuu itseään sanomalla, ettei hänen luottamustaan voi saada takaisin, jos sen kerran menettää. Jokainen saa itse päättää, voiko tätä pitää hyvänä ominaisuutena.

Ennakkoluulot ovat vahvassa asemassa tässä teoksessa. Elizabeth Bennet pitää itseään todella tarkkanäköisenä ja ennakkoluulottomana. Hänen itsetuntonsa saa kuitenkin kolauksen, hänen saadessaan tietää totuuden Wickhamista ja tämän suhteesta Darcyn perheeseen. Elizabeth pettyy itseensä ja katuu tekojansa ja sanojansa, mutta kuitenkin oppii ottamaan selvää tosiasioista ennen "tuomitsemista". Ennakkoluuloja käsitellään myös avioliittokysymyksissä. Darcy pitää Bingleyn ja Jane Bennetin suhdetta mahdottomuutena juurikin sääty-/yhteiskuntaluokkaerojen takia ja pyrkiikin aluksi estämään näiden avioitumisen. Darcy yrittää myös estää itseään ihastumasta Elizabethiin samoista syistä. Kuten Elizabeth, myös Darcy oppii selvittämään asiat ennen toimiaan. Onneksi hän kykenee korjaamaan virheensä. Olisikohan Ylpeys ja ennakkoluulo klassikko, jos tämä herra olisi pysynyt ensivaikutelmasta muodostuneissa käsityksissään?

Ennakkoluulot ja ylpeys liittyvät teemaan vahvasti juurikin aikakauden takia. 1800-luvulla pidettiin mainetta ja sen säilyttämistä erittäin tärkeänä. Myös sääty- ja yhteiskuntaluokat olivat tiukat, mutta yhden säätyluokan sisälläkin saatettiin halveksua ihmisiä varallisuuden tai maineen takia. Mielestäni Ylpeyttä ja ennakkoluuloa voidaan pitää aikakauttaan tyypillisesti kuvailevana teoksena, sillä siinä korostetaan ja pyritään häivyttämään edellä mainittuja asioita ja käsitteitä. Elizabethiä ei voi kuin ihailla, kun hän uskaltaa väittää vastaan ja ilmaista oman mielipiteensä muista välittämättä. Häntä voisi oikeastaan pitää hyvänä esikuvana nykyajan nuorille naisille.

Yksi asia, mitä ihailen Austenin teoksissa on se, että hän onnistuu kuvailemaan henkilöitä hauskalla tavalla muutamalla sanalla tai virkkeellä. Lukijan on helppo muodostaa oma käsityksensä hahmoista tämän ansiosta. Kuvailu ei ole liian pitkää ja puuduttavaa, vaan sitä elävöitetään oivallisilla sananvalinnoilla. Esimerkkinä voisin lainata teoksen alusta herra ja rouva Bennetin luonteiden kuvailun:
Herra Bennet oli niin kummallisista ominaisuuksista kokoonpantu - hänessä kun oli purevaa huumoria, pidättyväisyyttä ja oikullisuutta - ettei hänen vaimonsa edes kolmenkolmatta [23] vuoden kokemuksen perusteella ollut oppinut ymmärtämään hänen luonnettaan. Rouva Bennet itse oli suoraviivaisempi. Hän oli nainen, jolla oli pienehköt älynlahjat, niukalti oppia ja epävakaa luonne. Kun hän oli tyytymätön johonkin, hän kuvitteli olevansa hermostunut.
Lukukokemuksena tämä teos on mahtava (käy varmaankin ilmi tämän blogitekstin pituudestakin)! Se avartaa käsitystä 1800-luvun alun periaatteista tukahduttamatta lukijaa. Sanomaltaan ja teemaltaan Ylpeys ja ennakkoluulo on ajaton, sen tarinaan ja henkilöhahmoihin voi samaistua vielä nykypäivänäkin. Juuri tästä syystä se on arvokas - niin historiallisesti kuin tarinallisesti.


*****

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Piiat (elokuva)

Kuva Wikipedian artikkelista
Kesto: 2h 20min
Merkittävimmissä rooleissa:
Skeeter: Emma Stone
Aibileen: Viola Davis
Minny: Octavia Spencer
Hilly Holbrook: Bryce Dallas Howard
Miss Celia: Jessica Chastain
Charlotte Phelan (Skeeterin äiti): Allison Janney
Elizabeth Leefolt: Ahna O'Reilly
Stuart: Chris Lowell
Jolene French: Anna Camp
Mister Johnny: Mike Vogel
Ohjaaja: Tate Taylor
Käsikirjoitus: Tate Taylor
Tuottaja(t): Chris Columbus, Michael Barnathan, Brunson Green

Piiat-elokuva perustuu samannimiseen Kathryn Stockettin teokseen. Tämä elokuva yllätti minut positiivisesti! Odotin elokuvaa, johon tuotantotiimi olisi lisännyt paljon omia kohtauksiaan ja poistanut suurimmanosan kirjan tapahtumista, mutta tämä elokuva noudatti lähes orjallisesti kirjaa. Tässä ei ollut oikeastaan ollenkaan "uusia" tapahtumia, mikä on todella positiivista! Tästä syystä en ryhdy selittämään juonta, vaan sen voi käydä lukemassa täältä.

Elokuvana Piiat on herkempi kuin kirjana. Tämä on yksi niistä harvoista elokuvista, jotka ovat saaneet minut itkemään. Tosin katsoin tämän loppuun melkein 24 tunnin valvomisen jälkeen, joten väsymyksellä saattaa olla osuutta asiaan. Varsinkin kohtaus, jossa Aibileen kyyneleet silmissä sanoo luovuttamaisillaan olevalle Skeeterille: "He tappoivat poikani." sai minut liikuttumaan.

Minny on täsmälleen sen näköinen, joksi olin kuvitellut! Octavia Spencer (joka muuten sai roolistaan sivuosa-Oscarin!) onnistuu luomaan hahmostaan entistä eläväisemmän ja hauskemman. Kuitenkin Minnyn ja miss Celian välinen suhde jäi mielestäni vajaaksi. Elokuvassa miss Celia jäi hieman etäiseksi, jäin kaipaamaan hänen kohdaltaan enemmän, vaikka muuten hän vaikutti juuri siltä kuin kirjan perusteella kuvittelin.

Näyttelijävalinnat olivat erinomaisia. Varsinkin Bryce Dallas Howard onnistui tekemään Hilly Holbrookista entistä ärsyttävämmän ja tärkeilevämmän. Tämän ilmeet syödessä Minnyn "erikoiskakkua" oli mahtavat.

En keksi oikeastaan mitään kritisoitavaa tästä elokuvasta, paitsi pituuden. Vaikka kokonaisuutena elokuva on mahtava, sen pituus voi karkottaa osan katsojista, olisi elokuva kuinka viihdyttävä tahansa.


****½





lauantai 2. maaliskuuta 2013

Piiat / Kathryn Stockett

Kuva täältä
Alkuteos: The Help
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2009
Suomentanut: Laura Beck
Eletään 1960-lukua. Jacksonin Mississippissä asuva 23-vuotias Skeeter Pheelan tuskailee äitinsä kanssa, joka yrittää hullunlailla etsiä hänelle sopivaa miestä. Kaikki Skeeterin ystävät ovat jo naimisissa. Ystäviä, ja muita Jacksonin kotirouvia yhdistää yksi asia - musta kotiapulainen. Skeeter ihmettelee, miten eri tavoilla hänen ystävänsä suhtautuvat näihin arjen pelastajiin. Yhdessä Aibileenin, Minnyn ja muiden mustien kotiapulaisten kanssa hän aloittaa kirjoittamaan mustien kotiapulaisten työstä sekä elämästä kertovaa kirjaa. Skeeter tajuaa, miten ahtaalla nämä mustat ovat koettaessaan miellyttää valkoisia kotirouvia. Samalla Skeeter yrittää selvittää Constantinen kohtaloa, naisen, joka oli hänen kotonaan apulaisena useita vuosia. Kirjan julkaistuttua Skeeter ja häntä avustaneet kotiapulaiset tajuavat joutuneensa suureen vaaraan, mutta Minnyn ansiosta he välttävät pahimman. Lopulta Skeeter saa töitä New Yorkista, mutta ei halua jättää uusia ystäviään hullunmyllyn keskelle...

En ole pitkään aikaan lukenut yhtä hyvää kirjaa! Odotin tätä kirjaa vaikka kuinka kauan kirjastosta - aina joku oli varannut tai lainannut juuri ennen minua. Mutta toissapäivänä kirjastonhoitajan avulla löysin tämän kirjan (oli aluksi laitettu väärään paikkaan, yrittiköhän joku yläkerrasta estää minua lukemasta tätä kirjaa?) ja suurinpiirtein juoksin se kainalossani ulos. Odotus todellakin palkittiin!

Kerronta Piiat-kirjassa tapahtuu yhtä poikkeusta lukuunottamtta Miss Skeeterin, Aibileenin ja Minnyn kautta. Kertojat kertovat tuovat oman säväyksensä juoneen kertomalla oman näkökulmansa eri tapahtumiin. Skeeterin kerronta on mielenkiintoinen, hän on todellakin erilainen muihin aikansa (valkoisiin) naisiin verrattuna. Hän tajuaa pienen vaaran aloitellessaan kirjan kirjoittamista, ja haluaa suojella itsensä lisäksi  tarinansa kertovia (kotiapulaisia).

Aibileenin osat kirjasta ovat surumielisiä, mutta silti niissä kukkii pieni huumorinkukkanen. Hänen puheestaan heijastuu suru, joka koskee omaa ja varsinkin hänen poikansa kohtaloa. Aibileen on ensimmäinen, joka suostuu kertomaan tarinansa Skeeterille. Aluksi hän kokee asiasta puhumisen vaikeaksi, mutta keksi keinon tarinansa kertomiselle - kirjoittaminen. Aibileenista tulee Skeeterin lähin liittolainen prosessissa ja hän auttaa tätä "hankkimalla" muita haastateltavia.

Suosikkihenkilöni Minnyn näkökulmasta kirjoitetut tapahtumat olivat ehdottomasti hauskimpia ja helpoimpia lukea. Minny on pieni ja tukeva musta nainen, joka on todella suorasanainen ja hauska. Hän on saanut potkut yli 15:sta kotitaloudesta ennen kuin päätyy miss Celian luo palvelukseen. Celia on kuulunut (tai kuuluu oikeastaan edelleenkin) valkoisen roskaväkeen, ennen naimisiinmenoa mister Johnnyn kanssa. Mister Johnny on Hilly Holbrookin (Jacksonin kotirouvien "johtohahmo") entinen poikaystävä, jonka Johnny jätti Celian takia. Hillyn takia Celiaa ei huolita mukaan seurapiiriin ja tapahtumien järjestelykomiteoihin. Minny ihmettelee emäntänsä outoa käytöstä, tämä häipyy muka huomaamattomasti yläkertaan hiiviskelemään, ei halua paljastaa Minnyn olevan häntä auttamassa ja on vetelä/avuton. Alun hankaluuksien jälkeen, Miss Celia ja Minny tulevat läheisiksi. Se käy ilmi seuraavasta lainauksesta, jota lyhentelin hieman:


"Minny?" kuulen miss Celian huutavan.Työnnän heiluriovan hyvin varovasti auki ja kurkkaan siitä. Miss Cealia istuu pöydän päässä ja mister Johnny sen vieressä. Ne molemmat katsoo minuun. Mister Johnny on valkoisempi kuin se albiinomies, joka asuu miss Waltersin kadulla."Minä kerroin Johnnylle vauvasta", Celia kuiskaa. "Kaikista vauvoista.""Minny, minä olisin menettänyt hänet ilman sinua", mister Johnny sanoo ja tarttuu minun käsiini. "Luojan kiitos sinä olit täällä."Vilkaisen Miss Celiaa ja näen miten kuolleet sen silmät on. Tiedän jo, mitä lääkäri on sille kertonut. Arvaan ettei se tule koskaan synnyttämään eläviä vauvoja. Mister Johnny puristaa käsiäni ja menee sitten miss Cealian luo. Se painuu polvilleen ja painaa päänsä miss Celian syliin. Miss Celia silittää sen tukkaa uudestaan ja uudestaan."Älä jätä minua. Älä ikinä jätä minua, Celia", se itkee."Kerro hänelle, Johnny. Kerro Minnylle mitä sanoit minulle."Mister Johnny nostaa päänsä. Sen tukka on aivan sotkussa ja se katsoo minuun. "Sinulla tulee aina olemaan työpaikka meillä, Minny. Koko loppuikäsi, jos haluat.""Kiitos, sir", minä sanon, ja tarkoitan sitä. Mitään sen parempaa en olisi tänään voinut kuulla.Lähden kohti ovea, murra miss Celia sanoo, hyvin hiljaa: "Jää vähäksi aikaa tänne, Minny, viitsitkö?"Niinpä nojaan käsilläni sivupöytään, sillä vauva alkaa olla jo aika painava. Ja mietin miksi minulla on niin monta, kun sillä ei ole yhtään. Mister Johnny itkee. Miss Celia itkee. Me kolme hullua itkemme ruokasalissa.

Piiat on mielestäni hyvä kertomus rotujen välisistä ristiriidoista 1960-luvulla. Monet vastustavat tasavertoisuutta, mutta onneksi Jacksonissakin on vielä muutamia valkoisia, jotka arvostavat ja rakastavat näitä kodinhengettäriä. Stockett on onnistunut luomaan herkän tarinan mustien ja valkoisten salaisesta ystävyydestä ja läheisyydestä. Kirjan henkilöihin on helppo samaistua.

Kuten tämän tekstin pituudestakin voi jo arvata, ihastuin kirjaan täysin. Siksi Piiat saa kunnian olla ensimmäinen arvostelemani kirja, joka saa

*****